Kimaltavaa

Hopean hohtoa ja vähän uuden näköistä.

Pitkästä aikaa - koottu näyttely usean vuoden maalauksista. 

Väriä sekä lapsille että aikuisille. 

Olen harrastanut maalaamista 40 vuotta, hui kauhistus, mihin vuodet ovat vierineet - tai kerrostuneet?

Maalauksistani on luettavissa elämän monia eri vaiheita.

Vaiheet ovat vuosien aikana saaneet aikaiseksi sen, mitä mieluiten maalaan 

- satumaisia tauluja, 

joissa värit saavat hehkua ja täydentää toisiaan. 

Tauluja lapsille, joita he sitten aikuisena mielessään mukana kantavat. Näitä satumaisia tauluja olen maalannut 10 vuoden ajan ja aika monessa lastenhuoneessa tai päiväkodissa niitä jo onkin.

Tervetuloa näyttelyyn kauppakeskus Entressen kirjastoon, Espoon keskukseen.

Taiteen kokemista Kummalassa

Kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy, maailma mullistuu. 

Mihin se aika vierähti, että mummoksi olin jo tullut?

Lapsenlapsen kanssa asiat seisahtuvat ;  kun Pienokainen saapuu Kummalaan, - silloin ollaan vaan me, isovanhemmat ja Pienokainen. 

Olen parikymmentä vuotta työskennellyt päätoimisesti varhaiskasvatuksen ja erityiskasvatuksen parissa, sivutoimisesti taas  maalannut tauluja lapsille ja toiminut taidekasvattaja. Tauluissani on sellainen erikoinen piirre, että niihin saa myös koskea ; tuntoaistihan on yksi todella merkittävä aisti lapsen kokonaiskehityksen kannalta.

Nyt, kun Pikkuinen tuli taloon, on ollut hienoa saada seurata alusta asti, miten kokeminen, näkeminen, tekeminen ja kaiken sen toistaminen on jättänyt jälkensä Pieneen.

Vauvat erottavat voimakkaita värejä ja tykkäävät kontrasteista. He tykkäävät myös katsella esimerkiksi kasvoja, - silmiä ja suuta. Omista tauluistani valikoitui Pikkuiselle oma suosikki - hän selkeästi katseli mielellään kirahvia, jo siitä hetkestä, kun päätään ensi hetkiä kannatteli.

Seuraavassa kuvasarjassa tämä kehitys tulee näkyväksi.

 Viimeisenä kuva, joka on pienokaisen omasta huoneesta, siellä niitä mummon tekemiä tauluja on ja niihin - saa myös koskea.

Teen tauluja myös tilauksesta.

Ristiäislahja

Follow my blog with Bloglovin

Minusta tuli  Mummo, Kumma -mummo. 

Kunniatehtävä.

Pikkuinen syntyi toukokuun alussa 

; siitä hetkestä maailmani muuttui.

Oi,  - tätä elämän vaihetta ei voi sanoin kuvailla. 

Kumma(llinen) sisäinen onnentunne jokainen päivä, 

hymyilyttää, kun ajatteleekin Pikkuista, 

joka syntyi maailmaamme.

Toivon Pikkuisen elämään sadun taikaa, onnen aikaa, elämän riemua, tähtisumua hienoa!

Taulun tein kastelahjaksi. 

Tilauksesta maalaan ja rakentelen niitä myös lahjaksi. Eri kokoja ja sävyjä.

Lapset eivät voi koskaan saada liikaa kauneutta, satumaisuutta ja ihanuutta ympärilleen.

 

Jos kiinnostuit tilaamaan oman taulun, ota yhteyttä: tianina[at]tianina.fi

Miten sen nyt sanoisi?

 

Sain Taidetalo Pikku-Aurorasta tilaustyön. Taulu lapsille, joka sijoitetaan idylliseen ympäristöön, vanhaan meijerikouluun, jossa Pikku-Auroran Taidetalo sijaitsee. Taulun tuli olla iso ja talviaiheinen.

Kuva syntyi ajatuksiini ja mieleen melko nopeasti. Itse rakennuspuuhaan piti ryhtyä jo kevään 2012 aikana, mutta kevätaurinko ja kesäloma kaikenlaisin puuhin verotti suunnittelemaani rakennusaikaa. Hankin materiaaleja, pohdin värejä ja aloitin struktuuripastan kera elokuun lämmössä. Pihakukat kukkivat ja vanha radio loi leppoisia sävelmiä taustalle. 

                                          Tavoitteena oli luoda hohtava, satumainen taulu.
Se, että värissä on voimaa ja sointua, tarkoittaa minulle sitä, että kerroksia on paljon ja värit pääsevät syventämään loistoaan toinen toistensa seurassa. Taulun pohjavärinä on yön sininen, syvä hieno väri.

 

 Kerroksia syntyy lisää elokuun aikana. Puunrunko saa oksansa, sydämille tulee olemaan käyttöä. Sydämille, jotka ovat oksien päällä. Värit vaalenevat, talvi saapuu pikku hiljaa maalaukseen.

 Käytän rakentamiseen erilaisia materiaaleja. Näitä olin pikku hiljaa keräillyt - oikeita värisävyjä, fiilistä, joilla taulun tunnelma syntyy.

 Kankaita, tapetteja, koristepaperia. 

Tässä Fiskarssit työstävät kirpparilta ostamaani ihanaa intialaista mekkoa, jonka kuvittelin mahtuvan päälleni. Ei mahtunut, joten mekko pääsi uuteen elämään taulussa ja myöhemmin myös hameessani.

 Peilejä, peilipleksiä, liimaa ja paljon kärsivällisiä hermoja, kivistäviä hartioita, yön tunteja.

 Työtä pitää jatkaa niin kauan, kunnes tulee tunne, että työ on valmis. 

Itseä pitää kuunnella tässäkin hommassa.

Pohja alkaa saada eloa, sitten alkaa uusi liimausurakka...

 Kukas se sinne tulla tupsahti?

 Vasempaan alareunaan suunnittelin saavani lumihangen.  

Syksy muuttui pimeämmäksi ja pimeämmäksi. 

Yhtenä aamuna sateli jo räntää ja mietin, että alkaako taulu jo valmistua?

Tauluun sain lumihangen tuntua ja lumen narskuntaa perunajauhon avulla. 

Perunajauhoa kangaspussien sisällä ja kunnon liimaukset ympärille.

 Ai mutta ompeluhomma oli tekemättä. Piti vielä ommella tilkkutäkki.

 Kangasliima katosi tähän hässäkkään. 

Opin entistä enemmän sietämään sekasotkua ja levällään olevia romppeita.

 Ei ehtinyt siivota tai järjestellä. Asioilla on aina tärkeysjärjestyksensä.

 Joillakin automatkoilla virkkasin elämänköynnöksen, kukikkaan sellaisen. 

Kovetin sen liimalakalla ja ripottelin päälle hopeahilettä...

 Liloja kukkia piti vielä virkata. 

Niissä on myös heijastinlankaa, joten jos hyvin käy, niin taulun kukat hohtavat pimeässä, 

valon osuessa niihin. Vaikkapa silloin, kun Aurora Karamzin kuljeskelee talossaan 

ihaillen lasten tuottamia töitä...

 Niin, tälle kaverille piti saada pehmeyttä ja muotoa... Liimaa ja kankaita, kerros kerrokselta....

 Huovutettuja kukkia, hopeatäpliä. 

Satuko se siihen syntyy?

 10.11.2012 Julkistaminen. Auroran katseen alla...

 Kotoa lähtiessä muistin, että taulu pitää PIILOTTAA, jotta sen voi JULKISTAA. 

Pelastuksen toi lila lakana, ryppyinen sellainen. 

Se ryppylakana piiloutui Äidin vanhan pöytäliinan alle.

 Voin kertoa, että tässä kohtaa minua jännitti. Kukaan ulkopuolinen, oman perheen lisäksi, ei ollut nähnyt taulua ja uurastustani sen parissa.

 Tavoitteena oli tehdä hohtava, satumainen taulu. Kuinkas tässä näin kävi? 

Taulu taitaa pistää parastaan ihan itse!

 Yksi osa suoritettuna ja seuraava tärkeä osuus taulun valmiiksi saattamisessa jäikin sitten Taidetalon Intendentti Yvonne G:lle. Olin antanut hänelle tärkeän tehtävän : kirjoittaa kolmelle lapulle Taidetalon arvot ja tavoitteet. Ne sitten ripustettiin niihin oksilla oleviin sydämiin pikkuisten pyykkipoikien avulla. Siellä ne elämänköynnöksen lomassa muistuttavat ja tulevat näkyviksi.

 Esittelin lapsille työni vaiheet kuvilla. Kuvat kertoivat miten värimaailma syntyi, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta  kerrokset muodostavat kokonaisuuden.

 Siinä se sitten on. 

Auroran Toive, 2012.

Hohtaa hiljaa. Lumi narskuu.

Tilkkupeitto lämmittää PikkuPupun jalkoja. 

Kukikas elämänlanka tiukasti Pupun käpälissä, leijaillen yhtä aikaa puun hohteisten oksien kautta Taidetalo Pikku -Auroran arvoihin ja tavoitteisiin. 

Miten sen nyt sanoisi?

Satu jatkuu.