Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. helmikuuta 2012

Keltainen keitto sen sai aikaan

Maalauspuuhat ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa. 

Siis vain  mielessä. 
Olen viime aikoina helpottanut eroahdistustani kotoa pois muuttaneista lapsista remppaamalla heidän huoneitaan uusiin elämiin, samalla kelannut pikana elämää ja kaikenmaailman vaiheita, joita mahtui niihin vuosiin, kun saatiin  pitää lapset kotona kasvamassa.

On se merkillistä, että juuri kun olisi edessä seesteiset vuodet lastensa kanssa ja juuri kun siihen tottui, että ruokaa saa kaupasta kantaa kassi kaupalla ja kymmenen litran kattila lihasoppaa riittää pari päivää, niin sitten se kaikki on jo ohi. Lapset on valmiita omiin elämiin.
Nuorimmainen saa nauttia (/ kestää?) ainokaisena elämästä talossa, joka suunniteltiin kolmelle lapselle.

Taidan pikku hiljaa kohdentaa päässäni hioutuneet kollaasitaulut kankaille.

Lieköhän värikartaani tullut uusi vahva väri - keltainen.

Tein tänään ystävän ohjeen mukaan keittoa, johon tuli bataattia, lanttua, porkkanaa, sipulia, kookoskermaa, kanasuikaleita, currytahnaa, inkivääriä ja yrttejä. 

Väri ja tuoksu oli huumaava.


Mutta mitä keittokeltainen saikaan aikaan... 


Keittiön verhot piti vaihtaa,  joulu sai vihdoinkin väistyä pyykkikoppaan. 
Ja siis eihän ne jouluverhot sopineet keiton kanssa samaan huoneeseen...


Muistin ostaneeni talvella alennusmyynnistä keltaisen maton, 
joka odotti innoissaan varastossa, että pääsisi hehkumaan toden teolla.


No, tietty liinakin piti vaihtaa...


Ja kaivaa liinavaatekaapista vanha kirpparilöytö, joka oli lähes tulkoon unohtunut...


Appelsiinitkin alkoivat hehkua uudella tapaa, kun saivat kaverivärit keittiöön.


Saas nähdä, meneekö aamulla kaikki vaihtoon?
Seuraavalla kerralla pitänee miettiä tarkkaan, minkä väristä keittoa keittää.



sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Peilin voima

Ystäväni sanoi kiinnittäneensä erityistä huomiota siihen, että meillä on kodissamme paljon peilejä. 

Itse en ollut sitä sen kummemmin ennen ajatellut, mutta tarkemmin ajatellen - ja laskien - 
niitä on... paljon. 
Tykkään rakennella monesta peilistä seinille sommitelmia, tosin niitä lojuu myös vähän vaiheessa oleviakin - nojailee seiniin tai lipastoihin, kun ei ole vielä ihan oikea paikka löytynyt...

 Kirppiksiltä usein tulee tehtyä myös hyviä löytöjä vaikkapa vanhojen kehysten muodossa, joihin sitten laitan peilin tai jonkin muunlaisen viritelmän.

Tässä kuvia muunlaisista viritelmistä.


Vanhaa 70 -luvulta sohvakangasta, (jota olen esitellyt jonkin taulun yhteydessä aiemmin) ja vauvan lakanakangasta, peilipaljetteja, vanha peili, kuumaliimaa ja muutama hetki aikaa. 



Peilillä on valtava voima. 

Peili tuo tiloihin monenlaisia tasoja ja kuvakulmia. 
Peilin voimasta sekä auringon säteet että pölypallerot kertautuvat. 





       


Peilipaljetteja  kiinnitettynä suoraan seinään, - hohtaa kivasti kynttilän valossa.


Peili kertoo totuuksia. Tai salaisuuksia. 


                                                            Tai ihan omia juttujaan.

TarINa - Toiveiden taulu