sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Minä -paja Taidetalo Pikku Aurora, Espoo

Ekaluokkalaisten pienryhmä, seitsemän oppilasta osallistui ohjaamaani Minä -työpajaan, jossa kurkittiin peilistä miltä juuri minä näytän, minkä väriset ovat silmäni, millainen on suuni ja 
millainen olen. 
Kuvat ja viittomat olivat toiminnan ohjaamisen tukena.

 "Hiukseni ovat ruskeat, silmäni ovat vihreät, suuni on auki, olen ihana."
 Peilistä kurkki ihastuttavia lapsia ; kiva tutkia tarkkaan, miltä silmät näyttävätkään ; ai, niissä on sekä sinistä että vihreää, suuni on punainen ja hiukset pörrössä.
 Omakuvat maalattiin "oikeilla" väreillä - akryylimaalein taulupohjille. 
Oi, miten lapset ovat taitavia ja ottavat heti rennon otteen maalauksiinsa.




 Lasten Minät olivat aivan valloittavia omiakuvia ; ne sisälsivät iloja, tunteita, voimaa ja tahtoa. 
Intoa, kokeilua, riemua ja ystävyyttä. 
Meidän aikuisten vaan  tulisi aina muistaa, että meidän tehtävämme on säilyttää ja vahvistaa näitä vilpittömiä ja luottavaisia omiakuvia niin, että ne säilyttävät omat piirteensä ja persoonallisuutensa myös iän ja kasvamisen myötä.

Lapset saivat mukaansa upeat taulut!

Ei kommentteja:


TarINa - Toiveiden taulu