InnoOmnian Vuoden 2011 ToisinNäkijä.
Jossakin vaiheessa elämää aloin tietoisesti harjoitella elämän katsomista toisin silmin.
Tietoisesta päätöksestä tuli ajan kanssa osa omaa persoonaa ;
tämmöinen minä olen ja olen tätä mieltä ; teen asioita näin.
Usein vastassa on ollut kaksi vaihtoehtoa ; uskallanko ripustaa taulut niin kuin minusta tuntuu,
vai niin kuin oppikirjat ja ohjeet neuvovat?
Voinko ehdottaa, että tauluihin ja teoksiin voi oikeasti koskea,
vaikka yleinen mielipide ja kulttuuri on päinvastainen?
Entä vapaa-ajalla tapahtuva taidekasvatus ja kerhotoiminta - missä piileskelee eritavoin kehittyvien lasten ryhmät, joissa opetus ja toiminta suunnitellaan niin, että keinot muuttuvat?
Toisin asioiden näkeminen ja toisin suhtautuminen ;
muutoksessa mukana pysyminen ;
inhimillisyys ja huolenpito.
Kokonaisvaltainen elämä.
Kuvat Esteetön lastenkulttuurikeskus PII POO:sta vuodelta 2008 ja näyttelystäni Eläinten Valtakunta. Näyttelyn osana tuotettiin toiminnallisia työpajoja kaikille lapsille, aiheena tee Oma tunnustelutaulu.
Sydämellinen kiitos Vuoden ToisinNäkijä tunnustuksesta,
jota en uskaltanut edes unelmoida voittavani.
4 kommenttia:
Onneksi olkoon! Juuri näin :)
Onnittelut! Sinä jos kuka olet ansainnut palkinnon! T. Minna H perheineen
Onnea Tia! Palkinto meni oikealle ToisinNäkijälle!:)
Hei, kiitos onnitteluista! Olen edelleen ihmeissäni, miten juuri minä voitin kaikkien ansoiutuneiden ehdokkaiden joukosta! Mutta on todella hienoa ja kunnia saada tehdystä työstä näin hieno nimitys! Intohan tässä vaan kasvaa... vielä kun saisi vuorokauteen muutaman tunnin lisää.
Lähetä kommentti