 |
| Kyllä jokaisesta päivästä löytyy ainakin yksi hyvä asia! |
Yhdesä vaiheessa elämää päätin alkaa etsimällä etsiä joka ikisestä päivästä sen hyvän hetken ja päivän annin - vähän niin kuin tiliotteen saldon ; ja kuinka ollakaan, illalla viimeistään hampaita pestessä niitä päivän iloja alkoi pompsahdella.
Tästä aasinsilta menneeseen - äitini lauleskeli aika paljon - vispipuuroa tehdessä, ommellessa, korvapuusteja leipoessa, varmaan imuroidessakin, jos sen olisi vaan kuullut. Ystäväni Päivi kysyi kerran äidiltäni, miten hän oikein aina jaksaa olla iloinen vaikka olikin saanut elämäänsä aika raskaita taakkoja, - äiti sanoi, että laulaminen helpottaa, laulaessa ei voi yhtä aikaa murehtia ja miettiä. Kaikenlaisia lauluja olenkin kotona kuullut, - ei niin kovin korkealentoista tai laadukasta, - mutta niin tärkeitä! Jos ei isä laulanut suomalaisia Einö Gröönejään niin sitten äiti : Pii Pii pikkuista lintua ja ah! virsiä ... Virsiä veisasi Saimi-mummokin.
Toinen asia, joka tulee Siilitaulusta mieleen on se, miten äiti opetti, ettei kannata kamalasti miettä haluaako jonkin asian tehdä (niitä tyypillisiä kotiaskareita vaikka), koska ei niitä koskaan halua tehdä, ne vaan pitää tehdä ja sillä selvä. Harvinaisen selkeä ohje, jota toteutan aina silloin, kun lysähdän keittiön pöydän ääressä kasaan ja huokaan ettei mikään huvita.
Siilitaulussa on käytetty serkkujeni vanhoja 70-luvun vauvalakanoita (ette saa takaisin), äidin sohvakangasta (josta pian ompelen myös tilkkuverhot...) ja massoja, akryylimaalia ja ihanaa kultakrumeluuria.
Taulu ei ole myynnissä, vaan muistuttelee arkiviisaudellaan kotimme vessassa! Toki tilauksesta ja vaikkapa omilla kankaillasi teen vastaavanlaisen taulun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti