torstai 14. tammikuuta 2016

Katson, kokeilen, ihmettelen. Toistan ja opin.

Lapsenlapsi, niin ihmeellinen ja rakas. Vanhempiensa ja kahden suvun ylpeyden aihe.


Muutamia vuosia sitten pidin lapsille näyttelyitä, joissa tauluihin sai koskea. Näyttelyt olivat suosittuja ; vieraskirjassa on monen sadan ihmisen terveisiä ja huomioita. Näyttelyn ovella kuuli usein "älä koske" - olikin sitten iloinen yllätys kun oikeasti sai kokea ja koskea, tunnustella ja aistia.

Ihminen on kokonaisuus, oppimista tapahtuu monen aistin kautta. Tai sitten, jos jokin aisteista on vaillinaisempi, korvaa toinen toistaan tehokkaammin. 

Pikkuinen lapsenlapsi - silmät syttyy väreistä - aivan selvästi. Hän rakastaa tuota ensimmäisen kuvan joulupalloa. - Ei mene suuhun ei, vaan pikkuiset sormet pyörittelevät ja silmät ihailevat, välillä kurkistus Kumma -mummoon ; mikä ihana tämä onkaan?


Tauluja Kummalassa riittää.

Pieni käsi ojentautuu ja tunnustelee, katsoo ja ihmettelee. 
"Se on karhu, siinä possu, oi siellä on kukka."





 Pieni tassu kokeilee ja kokeilee, tutkii ja ihmettelee.



Välillä värejä sormissa.








2 kommenttia:

Matleena / Helmoissa kirjoitti...

Ihana <3 :)

Aurinkokujalla kirjoitti...

Niin totta tuo ihmetteleminen tossa iässä ja se mihin se häviää. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.


TarINa - Toiveiden taulu