maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulukuu lähestyy...

Ja Joulu tulee vähemmälläkin puurtamisella! 
(Sanoo sellainen, joka siihen ei itse kykene...)

 Itse kyllä tykkään saada jouluhärdelin aikaiseksi... Siihen kuuluvat ne samat jokavuotuiset leipomis-pöytäliinojen ja  verhojen vaihto -, seimiasetelmat, joulupukit ja kynttiläkuviot, jotka minulle osittain sen joulufiiliksen lopulta myös tekevät. 

Lisäksi kaksi "perinnettä", mitkä kulkevat Kummitätini ja minun välillä ovat, että jokaisena vuonna, johonkin aikaan, silloin kun pipareita meillä satutaan leipomaan, soitan Kummitädilleni ja kysyn sen optimaalisen oikean "piparinkoristelusokeritaikinamassanreseptin", ja sitähän ei voi kirjoittaa ylös ja mitäänhän en muista, joten  sen tietää vain Kummitätini, joka  aina jo  tietää odottaa soittoani. 

Toinen soitto, jonka tietenkin tekisin Äidilleni, jos vain voisin, on Jouluaattoyönä. 
Yleensä yhden kahden aikaan, glögilasi kädessä, Joulukattaus aamua varten tehtynä, lapset nukkumassa,  mies kinkun paistossa, Jouluradiota kuunnellen, kysymme  Kummitädin kanssa toisiltamme - Onko jo valmista? Onko kultaliina pöydässä, veskunasoppa (=luumukiisseli) tehtynä?
Kyllä vaan on
ja siinä se
Joulu yleensä tulla tupsahtaa.

Ihan vielä en ala Joulupukkia odottamaan, mutta aika pian kuitenkin.

torstai 18. marraskuuta 2010

TarINa

Olen opiskellut työn ohessa puolitoista vuotta AMK yhteisöpedagogin tutkintoa, takana on valtava määrä kirjoittamista, esseitä, raportteja, vähiä yöunia, selkäkipua, mutta nyt alkaa olla hommat aikalailla valmiina. Opinnäytetyö on viimeistelyä vaille valmis ja portfolio tehtynä. 
Satatuhatta sivua näyttöjä, referenssejä ja itsensä kehumista : mahtavaa! 
TarINa taulu liittyy portfolioni uutismaiseen loppukevennykseen:)





TarINaan olen leikkonut oppimismuistiinpanoistani niin kovasti pitämiäni sanoja.

Tässä esimerkiksi: "Vapaaehtoiset rakensivat Nooan Arkin, ammattilaiset Titanicin."
Luultavasti upean lehtorimme tokaisu.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Olet juuri hyvä!

                                            Kukas se sieltä peilistä kurkistaakaan?
                                             Olet juuri hyvä tuommoisena:
                                       iloisena -  kiukkuisena - hassuna ja höpsönä.
                                            Juuri sopivana,  - omana itsenäsi.


Olet juuri hyvä! -tunnusteltava puputaulu Esteettömässä Lastenkulttuurikeskus PII POO:ssa Lempäälän IdeaParkissa 2008.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Onnellisuus taitaa olla asennekysymys


Onnellisuuden kuvaaminen,  pohtiminen ja kääntäminen yltympäri tulee aika ajoin esille sekä kirjallisuudessa että lehtien palstoilla. Ehkä onnellisuus ei aina ole ihan näin helppoa, miten Pohtivainen Pupu asian ilmaisee "Onnellisuus taitaa olla asennekysymys", mutta aika lähellä totuutta menee.
Sisäinen onnen tunne on jokaisen oma etuoikeus, kukapa toinen sitä voi määrittää? Ja asenteella, - elämän asenteella, -  viestitään myös toisille aika paljon.

Vanha sanonta:
                               "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan",
                                               on edelleen niin pätevä ja toimiva sekä kasvatuskeino että ohjenuora.

Pohtivainen on tunnusteltava taulu, kooltaan 600 x 600, mukana pehmeää eurokankaan turkista - ei oikeaa turkista - vanhaa tapettia ja peilinpaloja, hopeahippuja.
Taulu on Onnellisella Omistajallaan uudessa kodissa.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Onni on oma paikka

Taululla on uusi Onnellinen ja Hymyileväinen Omistajansa.
Taulu on kooltaan noin 20 cm x 20 cm, eli pikkuruinen ja viehkeä.
                                                                                                        

Aina se oma paikka ei välttämättä ole ihan näin lököinen, aurinkoinen ja viehkeä, mutta silti se oma paikka tai oma tila  on itse kullekin tärkeää.


                    Tykkään  olla itseni kanssa ; enkä koe olevani yksin, vaikka olisinkin. 


Tietenkin kolmen lapsen äitinä ja monen homman tekijänä, vauhtia ja elämää on riittänyt, mutta nyt kun talo alkaa hiljentyä, on sekin hyvää aikaa.

Vanhimman pojan kummitäti sanoi aina,  lasten ollessa vaativimmillaan, kun uuvahdin ja epäilin, loppuuko  meno ja touhu koskaan, että "ans kattoo, aikansa kutakin." Saimi-mummomme taas muistutteli usein "Nauti nyt, ne ei ole kauaa pieniä, - aika menee niin nopeaan".

                                                                                                                  Niinpä ja eipä.

        Onni on oma paikka, oli se sitten
                                                                       mikä ja millainen, 
                                                        oikea tai näkymätön, 
                                                                                                 tila tai hetki,
                                                                      missä tahansa 
                                                                                          tai jossakin.



TarINa - Toiveiden taulu