tiistai 13. marraskuuta 2012

Miten sen nyt sanoisi?

Sain Taidetalo Pikku-Aurorasta tilaustyön. Taulu lapsille, joka sijoitetaan idylliseen ympäristöön, vanhaan meijerikouluun, jossa Pikku-Auroran Taidetalo sijaitsee. Taulun tuli olla iso ja talviaiheinen.
Kuva syntyi ajatuksiini ja mieleen melko nopeasti. Itse rakennuspuuhaan piti ryhtyä jo kevään 2012 aikana, mutta kevätaurinko ja kesäloma kaikenlaisin puuhin verotti suunnittelemaani rakennusaikaa. Hankin materiaaleja, pohdin värejä ja aloitin struktuuripastan kera elokuun lämmössä. Pihakukat kukkivat ja vanha radio loi leppoisia sävelmiä taustalle. 






                                          Tavoitteena oli luoda hohtava, satumainen taulu.
Se, että värissä on voimaa ja sointua, tarkoittaa minulle sitä, että kerroksia on paljon ja värit pääsevät syventämään loistoaan toinen toistensa seurassa. Taulun pohjavärinä on yön sininen, syvä hieno väri.

 Kerroksia syntyy lisää elokuun aikana. Puunrunko saa oksansa, sydämille tulee olemaan käyttöä. Sydämille, jotka ovat oksien päällä. Värit vaalenevat, talvi saapuu pikku hiljaa maalaukseen.

 Käytän rakentamiseen erilaisia materiaaleja. Näitä olin pikku hiljaa keräillyt - oikeita värisävyjä, fiilistä, joilla taulun tunnelma syntyy.
 Kankaita, tapetteja, koristepaperia. 
Tässä Fiskarssit työstävät kirpparilta ostamaani ihanaa intialaista mekkoa, jonka kuvittelin mahtuvan päälleni. Ei mahtunut, joten mekko pääsi uuteen elämään taulussa ja myöhemmin myös hameessani.
 Peilejä, peilipleksiä, liimaa ja paljon kärsivällisiä hermoja, kivistäviä hartioita, yön tunteja.
 Työtä pitää jatkaa niin kauan, kunnes tulee tunne, että työ on valmis. 
Itseä pitää kuunnella tässäkin hommassa.

Pohja alkaa saada eloa, sitten alkaa uusi liimausurakka...
 Kukas se sinne tulla tupsahti?
 Vasempaan alareunaan suunnittelin saavani lumihangen.  
Syksy muuttui pimeämmäksi ja pimeämmäksi. 
Yhtenä aamuna sateli jo räntää ja mietin, että alkaako taulu jo valmistua?
Tauluun sain lumihangen tuntua ja lumen narskuntaa perunajauhon avulla. 
Perunajauhoa kangaspussien sisällä ja kunnon liimaukset ympärille.


 Ai mutta ompeluhomma oli tekemättä. Piti vielä ommella tilkkutäkki.

 Kangasliima katosi tähän hässäkkään. 
Opin entistä enemmän sietämään sekasotkua ja levällään olevia romppeita.
 Ei ehtinyt siivota tai järjestellä. Asioilla on aina tärkeysjärjestyksensä.
 Joillakin automatkoilla virkkasin elämänköynnöksen, kukikkaan sellaisen. 
Kovetin sen liimalakalla ja ripottelin päälle hopeahilettä...

 Liloja kukkia piti vielä virkata. 
Niissä on myös heijastinlankaa, joten jos hyvin käy, niin taulun kukat hohtavat pimeässä, 
valon osuessa niihin. Vaikkapa silloin, kun Aurora Karamzin kuljeskelee talossaan 
ihaillen lasten tuottamia töitä...
 Niin, tälle kaverille piti saada pehmeyttä ja muotoa... Liimaa ja kankaita, kerros kerrokselta....
 Huovutettuja kukkia, hopeatäpliä. 
Satuko se siihen syntyy?

 10.11.2012 Julkistaminen. Auroran katseen alla...
 Kotoa lähtiessä muistin, että taulu pitää PIILOTTAA, jotta sen voi JULKISTAA. 
Pelastuksen toi lila lakana, ryppyinen sellainen. 
Se ryppylakana piiloutui Äidin vanhan pöytäliinan alle.

 Voin kertoa, että tässä kohtaa minua jännitti. Kukaan ulkopuolinen, oman perheen lisäksi, ei ollut nähnyt taulua ja uurastustani sen parissa.
 Tavoitteena oli tehdä hohtava, satumainen taulu. Kuinkas tässä näin kävi? 
Taulu taitaa pistää parastaan ihan itse!
 Yksi osa suoritettuna ja seuraava tärkeä osuus taulun valmiiksi saattamisessa jäikin sitten Taidetalon Intendentti Yvonne G:lle. Olin antanut hänelle tärkeän tehtävän : kirjoittaa kolmelle lapulle Taidetalon arvot ja tavoitteet. Ne sitten ripustettiin niihin oksilla oleviin sydämiin pikkuisten pyykkipoikien avulla. Siellä ne elämänköynnöksen lomassa muistuttavat ja tulevat näkyviksi.



 Esittelin lapsille työni vaiheet kuvilla. Kuvat kertoivat miten värimaailma syntyi, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta  kerrokset muodostavat kokonaisuuden.

 Siinä se sitten on. 
Auroran Toive, 2012.

Hohtaa hiljaa. Lumi narskuu.
Tilkkupeitto lämmittää PikkuPupun jalkoja. 

Kukikas elämänlanka tiukasti Pupun käpälissä, leijaillen yhtä aikaa puun hohteisten oksien kautta Taidetalo Pikku -Auroran arvoihin ja tavoitteisiin. 

Miten sen nyt sanoisi?
Satu jatkuu.

3 kommenttia:

Tarja Paldanius kirjoitti...

Herkullinen taulu, ihania yksityiskohtia täynnä;)

K u T o M i N e kirjoitti...

Ihana taulun matka Tauluksi.
Onnea Tia

Unknown kirjoitti...

Kiitos molemmille Tarjoille! Taulu ON hohtava ja satumainen, olen tyytyväinen ja ylpeä teoksestani :)


TarINa - Toiveiden taulu