Keltainen keitto sen sai aikaan

Maalauspuuhat ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa. 

Siis vain  mielessä. 

Olen viime aikoina helpottanut eroahdistustani kotoa pois muuttaneista lapsista remppaamalla heidän huoneitaan uusiin elämiin, samalla kelannut pikana elämää ja kaikenmaailman vaiheita, joita mahtui niihin vuosiin, kun saatiin  pitää lapset kotona kasvamassa.

On se merkillistä, että juuri kun olisi edessä seesteiset vuodet lastensa kanssa ja juuri kun siihen tottui, että ruokaa saa kaupasta kantaa kassi kaupalla ja kymmenen litran kattila lihasoppaa riittää pari päivää, niin sitten se kaikki on jo ohi. Lapset on valmiita omiin elämiin.

Nuorimmainen saa nauttia (/ kestää?) ainokaisena elämästä talossa, joka suunniteltiin kolmelle lapselle.

Taidan pikku hiljaa kohdentaa päässäni hioutuneet kollaasitaulut kankaille.

Lieköhän värikartaani tullut uusi vahva väri - keltainen.

Tein tänään ystävän ohjeen mukaan keittoa, johon tuli bataattia, lanttua, porkkanaa, sipulia, kookoskermaa, kanasuikaleita, currytahnaa, inkivääriä ja yrttejä. 

Väri ja tuoksu oli huumaava.

Mutta mitä keittokeltainen saikaan aikaan... 

Keittiön verhot piti vaihtaa,  joulu sai vihdoinkin väistyä pyykkikoppaan. 

Ja siis eihän ne jouluverhot sopineet keiton kanssa samaan huoneeseen...

Muistin ostaneeni talvella alennusmyynnistä keltaisen maton, 

joka odotti innoissaan varastossa, että pääsisi hehkumaan toden teolla.

No, tietty liinakin piti vaihtaa...

Ja kaivaa liinavaatekaapista vanha kirpparilöytö, joka oli lähes tulkoon unohtunut...

Appelsiinitkin alkoivat hehkua uudella tapaa, kun saivat kaverivärit keittiöön.

Saas nähdä, meneekö aamulla kaikki vaihtoon?

Seuraavalla kerralla pitänee miettiä tarkkaan, minkä väristä keittoa keittää.